Ilman sua mun sateenkaariki on vaan harmaa

Kiia 10 vuotta!

img_045 img_046 img_042 img_043img_048

Rakas superbelgini täytti kokonaiset 10 vuotta! Kiian synttäreiden kunniaksi päätin, että tänään tehdään jotain kivaa yhdessä, vain me kaksi, eikä oteta nuorisoa mukaan. Niimpä sulloin pussillisen lihapullia takin taskuun, heitin kameran olalle, otin Kiian remmin päähän ja lähdettiin yhdessä tarpomaan metsää kohti. Oltiin reissussa melkein 1,5 tuntia ja kilometrejä kertyi SportsTrackeriin 7,5. Huhhuh! Tulipahan lenkkeiltyä! :D Kiian tassuissa ei väsymys painanut, mutta kuuma ilma alkoi kyllä loppulenkistä vähän verottaa tytsyn energioita, eikä meno ollut enää yhtä lennokasta kuin alkulenkistä.

Kiia sai juosta melkein koko lenkin vapaana, mutta valitettavasti musta tuntuu, että tämä taisi olla aika lailla viimeisiä kertoja kun uskallan sitä irti pitää. Kiian kuulo on nimittäin heikentynyt todella paljon, ja nytkin musta tuntui ettei se kuule oikeastaan mitään. Metsässäkään se ei kertaakaan reagoinut omaan nimeensä, kun kutsuin sitä. Kun otin kuvia, näytin Kiialle aina myös käsimerkin varmuuden vuoksi, jotta se varmasti tietäisi mitä tehdä. Saa nähdä pääseekö Kiia enää syksyllä sienimetsälle, en tiedä uskallanko ottaa sitä mukaan, jos hätätilanteessa en pysty sitä mitenkään luokseni kutsumaan. Toisaalta Kiialle on kyllä iskostunut aika hyvin eri käyttäytymismallit muistiin, koska nytkin kun meillä tuli lenkillä toinen koira vastaan, Kiia palasi täysin oma-aloitteisesti viereeni. En tiedä pelaanko liian varman päälle jos päätän, että Kiian sienimetsäilyt oli nyt tässä, mutta toisaalta, onko siitä haittaakaan?

Metsälenkin jälkeen Kiia pääsi vielä herkuttelemaan synttärikakulla, mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa. ;)

Kategoria(t): Kiian tarina. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta kohteessa Ilman sua mun sateenkaariki on vaan harmaa

  1. Hanna sanoo:

    Onnea Kiialle :)

    Huonokuuloisen pappakoiran omistajana voin suositella kokeilemaan pilliä, se voi auttaa :) Tai mitä jos Kiia olisi jatkossa liinassa mesäillessä?

    • Henni sanoo:

      Kiia kiittää onnitteluista! :)

      Mä itseasiassa miettisin myös tota pilliä! Kiia ei ole vielä ihan täysin kuuro, eli kyllä se jotain kuulee, minkä takia toi pilli voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. :) Sitä voisi kokeilla, ja sen jälkeen sitten varmaan tota liinaa.

  2. Onnittelut kauniille kymppiveelle! :) Ihanan hillitysti on harmaantunut, vähän samaan tapaan kuin meidän Jade. Nuo valkoiset kulmakarvat ja viiksikarvat on niin hienot…!

    Harmi, että Kiialla on jo alkanut kuulo heikentyä. Liinassa minäkin varmaan pitäisin metsälenkeillä. Meillä Jade on kuuro vain, jos se pääsee jonkun elukan jälkiä ajamaan :P Kuulon sijasta näkö Jadella on huonontunut ja näyttäis vähän, että vanhuusiän harmaakaihia on silmissä. Syksymmällä tarkistetaan silmien tilanne epikontrollin yhteydessä.

    Ei tule vanhuus yksin, mutta on nämä ”mummukat” vaan hienoja koiria :)

    • Henni sanoo:

      Kiia kiittää onnitteluista! :)

      Ja joo, naamaanhan tuolla lisääntyy pikkuhiljaa noita harmaita karvoja, muttei juuri muualle ainakaan vielä. :D Kuulon heikkenemisen oon huomannut, kun Kiia ei enää herää samalla tavalla esim. oven kolahduksiin, eikä se reagoi vieraisiin tai ovikelloonkaan enää juuri mitenkään. Se myös nukkuu nykyään tosi syvästi, varmaankin tosta kuulon heikkenemisestä johtuen. Kiva että Jade kuulee vielä ihan hyvin, mutta harmi toi näön heikkeneminen! :/ Nää on kyllä vaan tälläisiä juttuja jotka siihen vanhuuteen kuuluu… :/ Toivottavasti olisi molemmilla mummokoirilla kuitenkin vielä monta hyvää vanhuusvuotta edessä. :)

  3. Minttu sanoo:

    Aika on kulunut ihan hujauksessa, vastahan me matkustettiin Helsinkiä ympäri Kiian ekaan näyttelyyn, ja se oli vielä nuorten luokassa silloin! :D
    Onnea hurmaavalle Kiialle ja toivottavasti superbelgi vielä pääsisi nauttimaan metsäretkistä turvallisesti ♥

    • Henni sanoo:

      APUA! :D Toi reissu tuntuu välillä vieläkin ihan eiliseltä, vaikka siitä on jo oikeasti pieni ikuisuus! :D

      Kiia kiittää ja toivoo varmasti ihan samaa itsekin ♥

  4. sarianne sanoo:

    Onnittelut Kiialle! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *